Rakennuskanta kertoo Qvidjan pitkän historian läpi aikakausien

Qvidjan pihamaan itäsi­vulla seisoo harmaa­ki­vi­linna. Sen ensim­mäinen raken­nus­vaihe sijoittuu 1470-luvulle, ja 1500-luvulla linnaan lisättiin vielä kaksi kerrosta.

Linnan päärunko on kolmi­ker­rok­sinen, ja sen etelä­päässä on kaksi­ker­rok­sinen poik­ki­siipi. Linnan raken­nus­histo­riaan pereh­tyneen Museo­vi­raston ylijoh­ta­jaksi myöhemmin nimi­tetyn C. J. Gard­bergin mukaan linna on Suomen parhaiten säilynyt myöhäis­kes­kiajan ja 1500-luvun kivi­ra­kennus.

Kuten keskiai­kai­silla kivi­lin­noilla muutenkin, myös Qvidjan linna on luul­ta­vasti ollut puolus­tus­käy­tössä. Sen julki­sivun aukotus on painot­tunut linnan­pihan suuntaan. Kun linnaa 1500-luvulla ehos­tettiin, alempaan kerrokseen sisus­tettiin päärungon puolelle porras­halli ja linnantupa ja poik­ki­siipeen kaksi kamaria. Ylempi kerros toteu­tettiin samalla pohja­rat­kai­sulla, jolloin päärungon puolelle syntyi juhlasa­li ja poik­ki­siipeen kamarit. Sisä­pinnat verhoiltiin tiilellä, ja huoneet varus­tettiin avota­koilla.

Saleissa on ollut ikkuna-aukkoja moneen ilman­suuntaan. Seinien ja katto­pal­kis­tojen koris­te­maa­lausten on oletettu kuuluneen korjaus­töihin, jotka tehtiin Kustaa Vaasan vuon­na 1555 tapah­tu­nutta vierailua varten.

1600-luvun lopulla linnaa ei enää asutettu päära­ken­nuksena, ja se pääsi rapis­tumaan. 1700-luvun lopulla linna kunnos­tettiin vilja­ma­ka­sii­niksi, jona sitä käytettiin 1900-luvun puoleen väliin saakka. Käyttö vilja­ma­ka­siinina teki linnan tarpeel­li­seksi, ja osittain siksi se on myös säilynyt.

1990-luvulla raken­nuksen julki­si­vu­rap­pausta korjattiin, sisä­ti­lojen vilja­siilot purettiin ja ylimpään kerrokseen raken­nettiin väli­seinä kiin­teäksi varas­toksi. Sisä­tilat siivottiin, kalus­tettiin ja otettiin osa-aikaiseen juhla­ti­lakäyt­töön.

Museo­vi­raston ylijoh­ta­jaksi myöhemmin nimi­tetyn C. J. Gard­bergin mukaan linna on Suomen parhaiten säilynyt myöhäis­keskiajan ja 1500-luvun kivi­ra­kennus.

Vasta­päätä linnaa, linnan­pihan länsi­puo­lella, seisoo Qvidjan päära­kennus. Hirsi­ra­kennus on syntynyt vaiheittain: sen vanhin osa, kellari, on mahdol­li­sesti jo 1500-luvulta – samalta ajalta, kun linnan ylimpiä kerroksia raken­nettiin. Kellarien yläpuo­linen asuin­kerros on raken­nettu viimeistään 1800-luvun alku­puo­lella. Talo pääsi päära­ken­nuksen asemaan viimeistään 1800-luvulla Anders Johan Prytzin lesken Hedvig Marian halli­tessa tilaa.

Vanhemman etelä-poh­jois­suun­taisen siiven pohjois­päässä on uudempi ja suurempi itä-länsi­suun­tainen siipi. Molemmat on raken­nettu luon­non­ki­vi­sok­kelin päälle lama­sal­vo­tusta hirrestä, joka on verhottu julki­si­vu­pa­nee­lilla ja katettu satu­la­ka­tolla. Uudemman ja vanhemman osan sisä­nur­kassa on 1860-luvulla valmis­tunut pitkä ja avara veranta.
Päära­ken­nusta on laajen­nettu, korjattu ja muutettu monena vuosi­satana. Kaikissa tiloissa on nähtä­villä useampia kerros­tumia. Useimpia raken­nus­vai­heita voi kuvata oman aika­kau­tensa edis­tyk­sel­lisim­miksi.

Nykyään päära­ken­nuk­sessa sijaitsee Qvidjan toimisto.

1990-luvulla raken­nuksen julki­si­vu­rap­pausta korjattiin, sisä­ti­lojen vilja­siilot purettiin ja ylimpään kerrokseen raken­nettiin väli­seinä kiin­teäksi varas­toksi. Sisä­tilat siivottiin, kalus­tettiin ja otettiin osa-aikaiseen juhla­ti­lakäyt­töön.

Linnan kupeessa on pieni rakennus, jossa sijaitsee nykyään kappeli. Rakennus on ehtinyt toimia aikai­semmin sekä panimona että pajana.

Rakennus mainitaan jo Qvidjan ensim­mäi­sessä tunne­tussa inven­toin­nissa vuodelta 1683. Tilan silloinen omistaja Carl Falkenberg af Trystorp raken­nutti sen pani­moksi, jollaisena se toimi ainakin 1750-luvulle. Raken­nuksen vieressä on hiiden­kirnu, ja on mahdol­lista, että paikka valittiin juuri siksi: hiiden­kirnua oli mahdol­lista käyttää pani­mo­tuot­teiden viileään
säilyt­tä­miseen.

Panimo muutettiin pajaksi 1800-luvun aikana, luul­ta­vasti 1860-luvulla, jolloin Qvidjan omistajat vaih­tuivat.

Alexander Vilhelm ja Margareta af Heurlin teet­tivät 1930-luvun alussa pajan muutostyöt kappe­liksi, jonka suun­nitteli valtio­nar­keologi ja professori Juhani Rinne. Ahjo purettiin ja tiili­lattia uusittiin, ja seinät puhdis­tettiin, kalkittiin ja ko­risteltiin maalauk­silla keskiai­kaiseen henkeen.

Maalaukset suunnit­teli konser­vaattori Oskari Niemi. Tammi­pa­ne­lisen ulko-oven helat sekä niiden takana olevat rautai­set portit ovat turku­laisen Kaune-yrityksen valmis­tamat. Penkit on teetetty Turussa kartanon omasta puuta­va­rasta, ja altta­ri­risti on Qvidjassa asuneen Ernst Zachris­sonin veistämä. Kaminan päällä oleva kupari- ja messin­ki­verkko on Qvidjan sepän Georg Ottos­sonin valmistama vuonna 1933.

Länsi-Turunmaan suoma­lainen seura­kunta järjestää toisinaan kappe­lissa messuja. Sen penkeille mahtuu hyvin istumaan muutama kymmenen henkilöä.

Tiilisen navetan raken­ta­minen kuuluu niihin uudis­tus­töihin, joihin Wolmar ja Wilhelm af Heurlin ryhtyivät hank­kiessaan tilan 1860-lu­vulla. Rakennus sijaitsee itä-länsi­suun­tai­sesti pohjoiseen viet­tä­vässä rinteessä. Pohjois­seinä on korkean, luon­non­ki­vistä muuratun ki­vijalan varassa, jonka takana on alun perin ollut koko raken­nuksen mitalta lanta­va­rastoja.

Lähes 60 metriä pitkässä raken­nuk­sessa on ollut eril­linen lämmi­tetty puoli vain talliksi sisus­te­tussa itäpää­dyssä. Länsi­päädyn suurempi tila oli nauta­kar­jalle. Karja­keittiö ja maito­huone raken­nettiin uuteen eteläiseen siipiosaan 1910- tai 1920-luvulla, jolloin raken­nuk­sessa pidettiin vain lypsy­karjaa. Myöhemmin matalaa siipiosaa on käytetty tallina.

Navetta on nyt kunnos­tettu piha­toksi tilan hevo­sille. Hevoset oles­ke­levat laumae­läiminä luon­tai­sesti poru­kassa, ja ne on jaettu tallissa ryhmä­kar­si­noihin, joista ne pääsevät liik­kumaan vapaasti tarhaan ja takaisin. Lanta hyödyn­netään Qvidjassa ener­giaksi ja lannoit­teeksi.

Qvidjassa kehi­tetään ja hyödyn­netään uusiu­tuvaa energiaa. Tilan ener­gia­lai­toksen kokonaisuuteen kuuluu neljä osaa: hake­läm­pö­laitos, biokaa­su­laitos, puukaa­su­laitos ja biometa­noin­ti­laitos. Kaikki ovat valmis­tuneet vuonna 2017.

Hake­läm­pö­lai­tok­sesta saadaan lämpöä, jolla lämmi­tetään esimer­kiksi biome­ta­noin­ti­lai­tosta. Siellä tuotetaan Qvidjan päätuo­tetta, biome­taania. Aivan uuden­lai­sissa reak­to­reissa vuosi­tuhansia metaania suolla valmis­taneet mikrobit muut­tavat hiili­diok­sidia ja vetyä metaa­niksi, jota voidaan käyttää liiken­ne­polt­toai­neena. Biome­taanin tuotanto sekä reak­to­ri­myynti tapahtuvat Q Powerin puit­teissa.

Vetyä reak­to­reihin saadaan puukaa­su­lai­tok­sessa synty­västä häkä­kaa­susta. Biokaa­su­lai­toksessa taas voidaan hyödyntää tilalla syntyvää orgaa­nista jätettä. Sitä saadaan myös tilan ulkopuo­lelta, muun muassa kalan­per­kuu­jät­teestä. Biokaasun hiili­dioksidi toimii myös metaanin valmis­ta­misen raaka-aineena.