Rakkaudesta lajiin

”Näkyi hömötiainen? No sehän on ihan perinteinen laji”, hymyili varttuneempi rouva.

”Niinpä, hömötiainen oli yksi runsaslukuisimmista vielä 50-luvulla. Nyt se on muuttunut uhanalaiseksi lajiksi, jonka näkeminen on harvinaista”, tutkija tuskaili ja jatkoi:

”Eikä se edes ole niin vaatelias laji. Mutta vanhempaa puuta ja lahopuuta pitää olla. Ja jatkuvapeitteistä metsää, nehän on kaikki vähentyneet ja hömötiainen niiden mukana.”

Järjestimme kymmenien asiantuntijoiden kanssa lajikartoituspäivän tutkimustilallamme Paraisilla.

Tiedon määrä oli häkellyttävä. Ilma oli sakeana lajiosaamista professoreista superharrastajiin.

Yhdellä oli hallussa perhoset ja sahapistiäiset, toisella putkilokasvit (eli yleiskielellä lähes kaikki heinät ja kukat), kolmannella lepakot, ja näin edelleen linnut, sammalet, jäkälät, hyönteiset, sienet, päiväperhoset, yöperhoset, kimalaiset, sudenkorennot.

Asiantuntijat veivät yleisöryhmiä maastoon ja opettivat lajihavaintoja. Miksi tämä on tärkeää?

Elämme teknologiavetoisessa ajassa. Luonnon pelillistäminen tai mallintaminen on vetävämpää kuin saapastelu luontoon.

Yhteiskunta kaipaa kipeästi lisää katsetta luontoon ja sitä myöten monimuotoisuuden arvostusta.

Ja turha sanoa etteikö kansaa kiinnostaisi. Meidän ennakkoilmoittautuminen piti sulkea, koska 600 tulijan raja paukahti rikki jo päiviä ennen tilaisuutta. Moni jäi rannalle.

”Oli aivan hypnoottista seurata miten oppaamme katsoi pientä plänttiä ja erotti siitä vaivatta montakymmentä lajia”, henkäisi putkilokasviryhmäläinen.

”Oli ihanaa kun asiantuntijat olivat niin intohimolla havainnoimassa ja opettamassa, kyllä näkyi rakkaus luontoon”, fiilisteli perhosryhmän kävijä.

”Oli niin ihana kuunnella esitystä monimuotoisuudesta, kyllä meillä toivoa on jos vain toimimme”, mummi tiivisti.

Pelkästään perhosia, mittareita, koita ja kääriäisiä ahkerin havainnoija löysi päivän aikana kolmesataa. Monimuotoisuus on niin kirjaimellisesti monimuotoista, että nöyräksi vetää yhden ihmislajin.

Luulen, että suurin osa monimuotoisuuden tärkeyden vähättelijöistä ei ymmärrä, mitä ei ymmärrä.

Toivoisin, että yhteisiä valtion luontoalueita ja esimerkiksi metsiä hallinnoitaisiin kaikella satojen ja tuhansien lajien osaamisella. Kun sitä tietoa kerran valtakunnasta löytyy.

Hömötiaisen lisäksi löytyi erittäin uhanalaisia 9, silmälläpidettäviä lajeja 18 ja vaarantuneita 10. Emme me pelkkiä uhanlaisia etsineet, vaan haluamme kirjata tavalliset lajitkin.

Jotta niistä ei sanota pian että ”se oli aikoinaan niin runsas…”, meidän täytyy Suomessa ottaa luonnonsuojelu ja ennallistaminen vakavasti nyt.

Tuntuu syvästi merkitykselliseltä, että voimme omilla valinnoillamme pelloilla, pientareilla ja metsässä tarjota kanssalajien elämälle mahdollisuuden.

Nehän tarjoavat elämän meille.

Julkaistu Ilta-Sanomissa 10.6.2024.