Kolumni
Tavoitteena minimuotoisuus?
”Kuinka paljon biodiversiteettiä on riittävästi?”, kuulin jonkun pohtineen metsienhoidon kuumentuneessa keskustelussa. Pohdinta on tullut samankaltaisena vastaan muuallakin.
Ei ole olemassa vastausta siihen minkä verran monimuotoisuutta on riittävästi. Koska sitä ei voi tietää, ja varsinkin siksi että kysymys on hassu ja älyvapaa.
Emme voi suhtautua elämän kirjoon näin. Se on vastoin monimuotoisuuden logiikkaa.
Ei voi vakavissaan miettiä mihin asti rimaa voi laskea. Toisin sanoen miten paljon voimme tuhota, jotta jäljelle jää ”edes riittävä määrä” lajeja metsiin, soihin, jokiin, järviin tai Itämereen.
Ei luonto toimi niin. Kukaan ei tiedä minkä lajin katoaminen notkauttaa järjestelmän, tai antaa liian suuren tilan vaikkapa ei-toivotulle tuholaiselle tai taudille. Ei yhtään huvittaisi kokeilla löytyykö raja, ”mikä määrä elonkirjoa on riittävästi”. Vaikka sitähän me teemme koko ajan.
Joskus törmää myös vähättelevään vertailuun. ”Kyllä, heikkenee lajien määrä ja elintila, mutta ei meidän teot niin pahoja ole kuin tuon toisen (toimialan, maan, tms)”. Että mikä logiikka? Tuhoamme vähän hitaammin? Hyvä me?
Kunnianhimon pitäisi luontokadon pysäyttämisessä olla kuin elämämme riippuisi siitä. Koska se riippuu.
Maailman vesien päivää vietetään tulevana keskiviikkona 22.3. Se on todellakin Suomen päivä, olemmehan runsaiden juomavesien, valtavien (kuivatettujen) soiden, tuhansien (rehevöityneiden) järvien ja (saastuneen) Itämeren maa.
Kun mietimme maalla puuhaamisen eli rakentamisen, maatalouden tai metsätalouden vaikutuksia monimuotoisuuteen, on syytä tarkastella kokonaisvaikutusta.
Ei siis vaan säilytettyä tai tuhottua elinympäristöä maalla, vaan sen seurauksena myös vesistöissä. Miten käy elinmahdollisuuksien vedessä? Virtavedet, suot, järvet ja meri ovat elonkirjon kannalta olennaisia.
Vaurautta on monenlaista. Aineelliset rikkaudet on helpointa arvottaa. Kulttuuri, ihmisten henkisen luomisvoiman ja kanssakäymisen tulos on ymmärrettävä, joskin aliarvostettu. Biologinen rikkaus on etäisin ja vaikein, kuten hassu kysymyskin osoittaa.
– Keskeinen piirre on, että biologiseen vaurauteen suhtaudutaan huomattavasti kevytmielisemmin. Tämä on merkittävä strateginen virhe, jota kadutaan sitä voimakkaammin, mitä pidemmälle tulevaisuuteen siirrytään, kirjoitti tutkija Edward O.Wilson yli 30 vuotta sitten.
– Tietoisesti ei saa antaa yhdenkään lajin kuolla. Elämän monimuotoisuuden säilyttämisessä hallituksen moraalinen velvollisuus muistuttaa kansanterveyttä ja sotilaallista maanpuolustusta koskevia velvollisuuksia, toteaa Wilson.
Sopii muistaa seuraavaa hallitusohjelmaa kirjoittaessa. Ja kaikille muistiin oikeinkirjoitukseen ja -ymmärrykseen sääntö: tavoitteena monimuotoisuus, ei minimuotoisuus!
Julkaistu Ilta-Sanomissa 20.3.2023.