Rakennukset

Qvidja on toiminut maatilana vuosisatoja. Elävälle ympäristölle ominaisesti sen rakennuskantaa on uudistettu ja täydennetty aikojen saatossa. Rakennukset ovat monipuolisia, eri aikoina ja eri käyttötarkoituksiin rakennettuja. Ne muodostavat toimintojensa perusteella omia pihojaan: linnanpihan, talouspihan, viljapihan ja työläisten asuinpihat.

Vanhin säilynyt rakennus pihapiirissä on 1400-luvulta peräisin oleva kivilinna. Tilan alueelta löytyy kuitenkin muinaislaiturin jäänteet, eli alueella on asuttu ja siten rakennettu jo ainakin 500-luvulla. Vuosisatojen aikana pihapiiristä on myös hävinnyt rakennuksia: tuoreemmista löytyy tietoja vanhoista arkistoista ja rakennuskannan inventoinneista, mutta vanhemmat selviäisivät vasta arkeologisten kaivauksien avulla.

Qvidjasta teetettiin vuonna 2015 rakennushistoriaselvitys, jonka tekemisestä vastasi Saatsi arkkitehdit. Rakennushistoriaselvityksestä löytyy lisää yksityiskohtaista tietoa Qvidjan rakennuskannasta ja historiasta.

Qvidjassa vuosisatoja eletty elämä näkyy rakennuskannassa keskiaikaisesta linnasta huippumoderniin bioenergialaitokseen.

Linna

Qvidjan pihamaan itäsivulla seisoo harmaakivilinna. Sen ensimmäinen rakennusvaihe sijoittuu 1470-luvulle, ja 1500-luvulla linnaan lisättiin vielä kaksi kerrosta.

Linnan päärunko on kolmikerroksinen, ja sen eteläpäässä on kaksikerroksinen poikkisiipi. Linnan rakennushisto­riaan perehtyneen Museoviraston ylijohtajaksi myöhemmin nimitetyn C. J. Gardbergin mukaan linna on Suomen parhaiten säilynyt myöhäiskeskiajan ja 1500-luvun kivirakennus.

Kuten keskiaikaisilla kivilinnoilla muutenkin, myös Qvidjan linna on luultavasti ollut puolustuskäytössä. Sen julkisivun aukotus on painottunut linnanpihan suuntaan.

Kun linnaa 1500-luvulla ehostettiin, alempaan kerrokseen sisustettiin päärungon puolelle porrashalli ja linnantupa ja poikkisiipeen kaksi kamaria. Ylempi kerros toteutettiin samalla pohjaratkaisulla, jolloin päärungon puolelle syntyi juhlasa­li ja poikkisiipeen kamarit. Sisäpinnat verhoiltiin tiilellä, ja huoneet varustettiin avotakoilla.

Saleissa on ollut ikkuna-aukkoja moneen ilmansuuntaan. Seinien ja kattopalkistojen koristemaalausten on oletettu kuuluneen korjaustöihin, jotka tehtiin Kustaa Vaasan vuon­na 1555 tapahtunutta vierailua varten.

1600-luvun lopulla linnaa ei enää asutettu päärakennuksena, ja se pääsi rapistumaan. 1700-luvun lopulla linna kunnostettiin viljamakasiiniksi, jona sitä käytettiin 1900-luvun puoleen väliin saakka. Käyttö viljamakasiinina teki linnan tarpeelliseksi, ja osittain siksi se on myös säilynyt.

1990-luvulla raken­nuksen julkisivurappausta korjattiin, sisätilojen viljasiilot purettiin ja ylimpään kerrokseen rakennettiin väliseinä kiinteäksi varastoksi. Sisätilat siivottiin, kalustettiin ja otettiin osa-aikaiseen juhlatilakäyt­töön.

Päärakennus 

Vastapäätä linnaa, linnanpihan länsipuolella, seisoo Qvidjan päärakennus. Hirsirakennus on syntynyt vaiheittain: sen vanhin osa, kellari, on mahdollisesti jo 1500-luvulta – samalta ajalta, kun linnan ylimpiä kerroksia rakennettiin. Kellarien yläpuolinen asuinkerros on rakennettu viimeistään 1800-luvun alkupuolella. Talo pääsi päärakennuksen asemaan viimeistään 1800-luvulla Anders Johan Prytzin lesken Hedvig Marian hallitessa tilaa.

Vanhemman etelä-poh­joissuuntaisen siiven pohjoispäässä on uudempi ja suurempi itä-länsisuuntainen siipi. Molemmat on rakennettu luonnonkivisokkelin päälle lamasalvotusta hirrestä, joka on verhottu julkisivupaneelilla ja katettu satulakatolla. Uudemman ja vanhemman osan sisänurkassa on 1860-luvulla valmistunut pitkä ja avara veranta.

Päärakennusta on laajennettu, korjattu ja muutettu monena vuosisatana. Kaikissa tiloissa on nähtävillä useampia kerrostumia. Useimpia rakennusvaiheita voi kuvata oman aikakautensa edistyksellisim­miksi.

Nykyään päärakennuksessa sijaitsee Qvidjan toimisto.

Kappeli

Linnan kupeessa on pieni rakennus, jossa sijaitsee nykyään kappeli. Rakennus on ehtinyt toimia aikaisemmin sekä panimona että pajana. 

Rakennus mainitaan jo Qvidjan ensimmäisessä tunnetussa inventoinnissa vuodelta 1683. Tilan silloinen omistaja Carl Falkenberg af Trystorp rakennutti sen panimoksi, jollaisena se toimi ainakin 1750-luvulle. Rakennuksen vieressä on hiidenkirnu, ja on mahdollista, että paikka valittiin juuri siksi: hiidenkirnua oli mahdollista käyttää panimotuotteiden viileään säilyttämiseen.

Panimo muutettiin pajaksi 1800-luvun aikana, luultavasti 1860-luvulla, jolloin Qvidjan omistajat vaihtuivat.

Alexander Vilhelm ja Margareta af Heurlin teettivät 1930-luvun alussa pajan muutostyöt kappeliksi, jonka suunnitteli valtionarkeologi ja professori Juhani Rinne. Ahjo purettiin ja tiililattia uusittiin, ja seinät puhdistettiin, kalkittiin ja ko­risteltiin maalauksilla keskiaikaiseen henkeen.

Maalaukset suunnit­teli konservaattori Oskari Niemi. Tammipanelisen ulko-oven helat sekä niiden takana olevat rautai­set portit ovat turkulaisen Kaune-yrityksen valmistamat. Penkit on teetetty Turussa kartanon omasta puutavarasta, ja alttariristi on Qvidjassa asuneen Ernst Zachrissonin veistämä. Kaminan päällä oleva kupari- ja messinkiverkko on Qvidjan sepän Georg Ottossonin valmistama vuonna 1933.

Länsi-Turunmaan suomalainen seurakunta järjestää toisinaan kappelissa messuja. Sen penkeille mahtuu hyvin istumaan muutama kymmenen henkilöä.

Asuinrakennukset

Linnanpihalla on päärakennuksen lisäksi kolme asuinrakennusta. Puutarhurin talo on peräisin 1890-luvulta, ja se on valmistettu kartanon oman höyrysahan puutavarasta. Alun perin meijeriksi 1880-luvulla rakennettu Keltainen huvila muutettiin asuinrakennukseksi 1930-luvulla. Hieman muista rakennuksista kauempana sijaitsee vielä 1870-luvulla rakennettu Pehtoorin talo.

Skepparbacken, linnanpihasta lounaaseen, valmistui työlaisten asunnoiksi ensin 1800-luvun puolivälissä, jolloin alueelle rakennettiin Leivintupa sekä nykyisen Algotin talon tilalla sijainnut rakennus. 1910–1920-luvuilla valmistuivat muut nykyiset asuinrakennukset: Samppalinna, Voudin talo, Grankullan asuinrakennus ja Järvelä.

Kvarnbackenin, ”Myllymäen”, tunnistettavin rakennus on ollut tuulimylly, joka paloi 1930-luvulla. Alueen rakennukset ovat keskittyneet pitkälti viljan käsittelyyn ja varastointiin. Luultavasti 1870-luvulla riiheksi rakennettu Hönsbacken on muutettu asuinrakennukseksi 1920-luvulla.

Lemlahdenrannan pohjoisrannan kautta on kulkenut 1920-luvulle saakka ensisijainen kulkuyhteys mantereelle. Matkustuksen ja tavarantuonnin lisäksi ranta on ollut aktiivinen kalasatama, työväen peseytymis-, uinti- ja osin asumispaikka sekä 1800-luvun loppupuolelta alkaen myös isäntäväen vapaa-ajanympäristö. Vuonna 1919 rannan tuntumaan valmistui af Heurlin -suvun hautausmaa. Rannalla sijaitseva asuinrakennus, Armola, lienee alun perin rakennettu kartanonväen kylpyläksi vuonna 1909.

Råbäckin tontti on saanut nimensä torppari Henrik Råbäckilta. Tontti on merkitty jo vuoden 1905 karttaan, ja sillä nykyisin sijaitseva hirsitalo on rakennettu luultavasti 1920-luvulla. 

Energialaitokset

Qvidjassa kehitetään ja hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Tilan energialaitoksen kokonaisuuteen kuuluu neljä osaa: hakelämpölaitos, biokaasulaitos, puukaasulaitos ja biometanointilaitos. Kaikki ovat valmistuneet vuonna 2017.

Hakelämpölaitoksesta saadaan lämpöä, jolla lämmitetään esimerkiksi biometanointilaitosta. Siellä tuotetaan Qvidjan päätuotetta, biometaania. Aivan uudenlaisissa reaktoreissa vuosituhansia metaania suolla valmistaneet mikrobit muuttavat hiilidioksidia ja vetyä metaaniksi, jota voidaan käyttää liikennepolttoaineena. Biometaanin tuotanto sekä reaktorimyynti tapahtuvat Qvidja Kraft -yrityksen [linkki] puitteissa.

Vetyä reaktoreihin saadaan puukaasulaitoksessa syntyvästä häkäkaasusta. Biokaasulaitoksessa taas voidaan hyödyntää tilalla syntyvää orgaanista jätettä. Sitä saadaan myös tilan ulkopuolelta, muun muassa kalanperkuujätteestä. Biokaasun hiilidioksidi toimii myös metaanin valmistamisen raaka-aineena.

Talli/navetta

Tiilisen navetan rakentaminen kuuluu niihin uudistustöihin, joihin Wolmar ja Wilhelm af Heurlin ryhtyivät hankkiessaan tilan 1860-lu­vulla. Rakennus sijaitsee itä-länsisuuntaisesti pohjoiseen viettävässä rinteessä. Pohjoisseinä on korkean, luonnonkivistä muuratun ki­vijalan varassa, jonka takana on alun perin ollut koko rakennuksen mitalta lantavarastoja.

Lähes 60 metriä pitkässä rakennuksessa on ollut erillinen lämmitetty puoli vain talliksi sisustetussa itäpäädyssä. Länsipäädyn suurempi tila oli nautakarjalle. Karjakeittiö ja maitohuone rakennettiin uuteen eteläiseen siipiosaan 1910- tai 1920-luvulla, jolloin rakennuksessa pidettiin vain lypsykarjaa. Myöhemmin matalaa siipiosaa on käytetty tallina.

Navetta on nyt kunnostettu pihatoksi tilan hevosille. Hevoset oleskelevat laumaeläiminä luontaisesti porukassa, ja ne on jaettu tallissa ryhmäkarsinoihin, joista ne pääsevät liikkumaan vapaasti tarhaan ja takaisin. Lanta hyödynnetään Qvidjassa energiaksi ja lannoitteeksi.

Paja

Qvidjan talouspihalla on luonnonkivestä ja tiilestä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa rakennettu paja.  Rakennuksessa on säilynyt puusepänverstas, jossa on tehty kartanon huonekaluja, ovia ja ikkunoita. Puu- ja metallisepän pajaksi rakennus on muutettu luultavasti 1930-luvun alussa, jolloin aiempaan pajaan sisustettiin kappeli.

Puutarha

Kartanot ovat perinteisesti olleet ensimmäisiä paikkoja, jonne on saapunut uusia viljely- mutta myös puutarhakasveja, jotka sitten ovat levinneet lähiympäristön tiloille.

1700-luvulla Qvidjan omisti ja sitä kunnosti apteekkari Lars Henrik von Mell, joka oli kiinnostunut puutarhanhoidosta ja lääkekasveista. Von Mell rakennutti Qvidjaan muun muassa suuren puutarhan hedelmäpuineen.

Qvidjan yrttipuutarhassa on kasvatettu rakuunaa ja muita etelän yrttejä. Kotikäyttöön viljeltiin humalaa. Kasvihuoneissa kasvatettiin ensin vihanneksia myytäväksi, sitten muun muassa viinirypäleitä ja tomaattia tilan omaan käyttöön. Kasvihuoneet on sittemmin purettu. Tilalta löytyy monia vanhoja lehtipuita.

Myös Qvidjan viheralueita kunnostetaan niin, että monimuotoisuus tulee huomioiduksi. Oikeanlaiset yhdistelmät kasveja houkuttelevat pölyttäjiä ja perhosia ja tukevat maaperän toimintaa.